EKR 1 mukana Arktisissa Askelissa

02.04.2017

Arktiset Askeleet on vuosittain Oulussa järjestettävä valtakunnallinen tanssitapahtuma, jonka tavoitteena on tuoda tanssin laajaa kenttää sekä osallistujien että katsojien nähtäväksi ja koettavaksi. Tapahtuma järjestetään vuorovuosin alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten tapahtumana ja yläkouluikäisten ja sitä vanhempien tanssijoiden tapahtumana. Tapahtuman järjestävät Oulun läänin Tanssialan Tuki ry ja Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus.

Valtakunnallisen Arktiset askeleet -tanssitapahtuman arviointiraati on valinnut 30.3.–2.4. Oulussa järjestettävään katselmukseen 56 taidokasta, mieleenpainuvaa, erilaista ja elämyksellistä teosta. Yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tanssin harrastajille ja ammattiopiskelijoille tarkoitettuun tanssitapahtumaan lähetettiin ennätykselliset 258 teosta ympäri Suomea.

Kirsi Kannaksen koreografia "Silmänisku" oli yksi katselmukseen valittu teos. Sen esittivät katselmuksessa upeasti flamencon erityiskoulutusmän (EKR 1) tytöt. 

EKR_1_Arktiset.JPG

29.12.2017OVET AUKI HYVÄÄN OLOON 13.1. klo 12-15
23.11.2017Kevätkauden uudet ryhmät
23.11.2017Sevillanas -kertauskurssi 8.1. klo 18-20
30.05.2017EKR 2 -tytöille kunniakirja Rovaniemen Art Moves -katselmuksessa!
02.04.2017EKR 1 mukana Arktisissa Askelissa
12.03.2017EKR 2 -tytöt jatkoon Moves2017 Länsi-Uudenmaan aluetapahtumasta!
09.12.2016Kevätlukukausi alkaa 15.1.2017. Katso päivitetty lukujärjestys!
19.09.2016EKR 1 ryhmälle hopeaa kansainvälisessä taidefestivaalissa Italiassa!
18.05.2016EKR 1 -tytöille voitto Bravo, Turku Festivaaleilla!
11.05.2016Un Dos Tres laajenee kesällä!

Siirry arkistoon »